sunnuntai 10. elokuuta 2014

Karhuja ja kadonneita identiteettejä

Venla Hiidensalo: Karhunpesä. Otava: 2014. 478 s. Arvostelukappale. 

Mitä kaikkea karhunpesä symboloi?
Jokseenkin kotikutoinen mutta riemastuttava Mediahuora koukutti tämän lukijan pari vuotta sitten. Vaikka kustannustoimittajalla olisi ollut syytä karsia kirjasta löysät 100150 sivua pois, näyttäytyi Hiidensalon ilmaisu omaleimaisena ja raikkaana.

Karhunpesä on tyystin erilainen kirja kuin edeltäjänsä. Siinä missä Mediahuora oli vuodatus ja luultavasti löyhästi omiin kokemuksiin perustuva teksti- ja ajatusryöppy, on Karhunpesä tyylikäs, viimeisen päälle hiottu ja monipolvinen tarina. 

Hiidensalon omaperäinen ilmaisutapa on runsas ja rönsyilevä. Karhunpesässä kuljetaan välillä nykyajan Helsingissä ja Matalenan retkillä kriisialueiden valokuvaana, joka toimii allegoriana naisen omalle identiteettikriisille. Individualistinen elinympäristö, keskiluokkainen ahdistus ja oman paikan valitseminen ajavat Matalenaa kauemmas omista juurista. Sukuperinteenä jatkunut ikiaikainen vaikeneminen kipeistä asioista on kuljettanut ahdistusta sukupolvelta toiselle. 

Matalena pättää katkaista vaikenemisen kierteen selvittämällä sukunsa tarinan. Matkan varrelta löytyy mielettömiä kuvauksia sisällissodan Helsingistä ja Järvi-Suomen saaristosta. Hiidensalo kirjoittaa nerokkaasti ihmisten arkipäiväisestä elämästä sota-aikana: siitä, miten vähän sota kiinnosti tai kosketti joitakuita. Moni yritti elää oma arkeansa, tehdä töitänsä ja hoitaa perheitänsä kiinnittämällä mahdollisimman vähän huomiota sotiin. Sillanpään Hurskasta kurjuutta muistuttaen Hiidensalo kuvastaa sitä, miten vähän toiset sotaan joutuneet tiesivät tai ymmärsivät koko sodasta. 

Nykypäivän ihmissuhdeongelmat ja entisajan elävien väliset valtahierarkiat tuovat romaaniin lisää monipuolisuutta. Kirja on mainio sekoitus vakavaa sotaromaania, traagisia kohtaloita ja kepeää ihmisuhdeiloittelua. 

Hiidensalolla on erityinen taito kirjoittaa vakavistakin aiheista helppolukuisesti. Olen lukenut molemmat 500-sivuiset (rivivälillä 1 painetut) romaanit parissa illassa, koska minulle nämä toimivat teksteinä, joita ei pysty jättämään kesken.

Karhuista

Karhu symbolina on melko yleinen, ehkä jopa muodikas, ja toimii usein kiehtovana mystisenä elementtiä. Esimerkiksi John Irvingin romaaneissa tavataan usein karhuja eri merkityksissä. Mielenkiintoista on se, että karhut esiintyvät usein teoksissa, joiden henkilöillä on ongelmia identiteetin kanssa. Myös Antti Heikkisen Pihkatapissa tavataan karhumaisia mietteitä. Karhuteemasta saisi varmaan kasaan mukavan lukuhaasteen.

Ytimekkäämpi parin tuhannen merkin arvioni kirjasta löytyy Lumoojasta 2/2014.

Muita mietteitä Karhunpesästä:
Kirjava kammari 
Kirjakaapin kummitus
Kirjabrunssi
Linnunmaitoa
Lukutoukan kulttuuriblogi
Sininen kirjahylly

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti